Näin hoidat kesäkukkia ja hyötykasveja

Kaikki kasvit, myös kesäkukat, tarvitsevat hoitoa. Hoidon tarve vaihtelee lajikohtaisesti. Alkuun pääset valitsemalla kesäkukat istutuspaikan mukaan: valon kasvi aurinkoon, vähemmässä valossa viihtyvä varjoon.

On tärkeää valita kasville tarpeeksi tilava istutusastia ja oikeanlainen multa. Veden ja lannoitteiden tarpeesta tulee huolehtia koko kasvukauden ajan. Joitakin kukkia tulee myös nyppiä kukan lakastuttua, jotta kasvi jaksaa kukkia runsaasti koko kesän.

Viisi hyvää hoitovinkkiä, joilla onnistut

1. Sopiva multa
Kesäkukille on paras valita niille soveltuva ravinteikas kesäkukkamulta. Hyötykasvit ja yrtit viihtyvät köyhemmässä puutarhamullassa.

2. Tarpeeksi suuri istutusasia
Valitse kasville tarpeeksi suuri ruukku tai muu istutusastia. Suurempi multamäärä pidättää paremmin vettä, jolloin kastelun tarve vähenee. Myös juurilla on tilaa kasvaa ja vahvistua suuremmassa astiassa.

3. Oikea kasvupaikka
Valitse kasville oikea kasvupaikka. Jotkut kesäkukat nauttivat paahteesta, toiset viihtyvät vain varjossa. Mieti kuinka aurinko kiertää pihallasi tai parvekkeellasi päivän mittaan ja sijoita istutukset sen mukaan.

4. Kastele sopivasti
Kastelun tarve vaihtelee kasvin ja kasvupaikan mukaan. Hyvä yleisohje on, että kun mullan pinta tuntuu hieman kuivalta, silloin on hyvä kastella. Kastele kerralla vähän reilummin ja anna mullan kuivahtaa välillä – älä siis hukuta kukkia jatkuvaan märkyyteen! Paahteisina päivinä saatat joutua kastelemaan kukkia sekä aamulla että illalla.

5. Lannoita tarpeen mukaan
Muista lannoitus, niin kukkasi kiittävät! Oikea lannoitus pidentää kesäkukkien kukintaa ja parantaa hyötykasvien satoa.

Puutarha

Hirveläntie 256
49400 Hamina
puh. 0400 756 118 

Avoinna
Toukokuun alusta juhannukseen
(avaamme viimeistään äitienpäiväviikolla)

ma-pe klo 9-19
la-su klo 9-15

Vain 6 km Haminan keskustasta!

 

 

Kukkateltta Haminan torilla

Satamakatu 12, Hamina
puh. 0400 756 118

Avoinna
Huhtikuun lopulta heinäkuun alkuun toriaikoina. (säävaraus)

Karhulan myymälä

Ratakatu 10, 48600 Kotka
puh. 0400 756 118

Avoinna
Huhtikuun lopulta heinäkuun alkuun
ma-pe klo 9-18
la-su klo 9-15

 

Tarkasta aukiolomme aina etusivulta!